Ei ikinä = Kyllä! Ehdottomasti!


Oletko ikinä uskaltanut sanoa ääneen sanat: ”Minä en ikinä….” Mitä sitten on tapahtunut? Minun elämässä näistä sanoista on käynnistynyt aina, ja joka kerta, tapahtumien ketju kohti vääjäämätöntä. Tilannetta, jossa tämä lause kumotaan täydellisesti. 

Ennen kuin minulla oli lapsia, muistan yhden tilanteen kaupassa, jossa ajattelin nämä sanat hiljaa mielessäni. Äiti oli kaupassa kahden pienen lapsensa kanssa, ja heillä ns. tilanne päällä. Sitä en enää muista, kenen ääni nousi korkeimmalle, mutta sen muista mitä silloin ajattelin: Minusta ei tule ikinä tuommoista äitiä, joka huutaa lapselleen. Kolmen lapsen kanssa kotiäitinä, väsymyspäissään, asia tuli joskus vasten kasvoja. Ja mikä henkinen morkkis siitä tulikaan. Ei edelleenkään mikään mieltä ylentävä muisto, mutta annan asian itselleni anteeksi. Toimintaterapia ei pelasta myöskään minua inhimillisiltä tunteilta.

Seuraavaksi nämä sanat kuljettivat kohti nykyistä aviomiestäni. Lausuin maagiset sanat elämäni rikkinäiseen aikaan jolloin vannoin, että ikinä …siis IKINÄ enää mene naimisiin. Mitä tapahtuu? Asiaa aletaan vääjäämättä ajaa kohti suurempaa muutosta. Sattumusten ja tapahtumien seurauksena tapasin saman vuoden joulukuussa, räntäsateessa tulevan mieheni. Sillä hyvällä tiellä ollaan. 

Asia toimii myös työelämässä. Juttelin kerran kollegani kanssa työmatkojen pituuksista. ”Siis minä en ikinä jaksaisi ajaa mitään pitkää työmatkaa”, sanoin. Ja mitä teen nyt: Ajan Ulvila-Rauman väliä päivittäin yhteensä 120 km toimiessani Opetushallituksen hankkeessa koulujen toimintaterapeuttina. Mikä mahtava asia! Ja samalla linjalla jatketaan: ”En ikinä kyllä haluaisi toimia yrittäjänä. Huh, mitä hommaa”. Katsos vaan olen nyt perustamassa sivutoimista, omaa osakeyhtiötä auttaakseni erityislapsia ja heidän perheitään.

Ja mitä teen nyt? Ystävät: Piirtäkää rasti seinään! Kirjoitan ensimmäistä blogia! Liittyminen sosiaaliseen mediaan oli teko, jota minun EI IKINÄ pitänyt tehdä. Vain kuolleen ruumiini yli. En ymmärtänyt koko ilmiötä enkä sen tarvetta ihmisen elämään. Hengissä ollaan edelleen ja olen jo monessa mediassa mukana. Maailma ei toimi enää paperiversiona. Muutosta ei pysty vastustamaan, siihen ei pysty vaikuttamaan. Joten siitä on pakko ottaa joku siivu haltuun ja vastaan. Liityin ensin Instagramiin. Syy siihen oli se, että saisin vanhemmille jaettua erityislapsia hyödyttäviä tukikeinoja. Että saisin kerrottua, mikä helpottaa arkea ja mistä voi etsiä lisää tietoa. Saisin jaettua helpommin tietoa koulutuksista ja toimivista käytännöistä. Erityislapset tarvitsevat ympärilleen samat tukikeinot, jotta he pystyvät toimimaan johdonmukaisesti. ”Instasin” ja olin iloinen, että ihmiset löysivät sivuiltani heidän elämää helpottavia asioita. Lisää muutosta oli tulossa. 

Juttelin Erityismuksujen sivuistani ystäväni Minnan kanssa Vappupäivänä. ”Ei meidän ikäiset ( 40+) ole Instassa, he ovat Facessa”. Siinä se sitten oli. Okei…miten siihen liitytään? Ja myönnän, että olisi kyllä pitänyt liittyä näihin jo aiemmin. Kiitos, ystävät, kun yrititte kaikki nämä vuodet, hih!  

Joten: Kyllä! Ehdottomasti! Lopetan vastustamisen ja otan sen mitä tulee vastaan. Nöyrästi ja kiitollisena. Jatkan tiedon jakamista Instagramissa, Facebookissa, blogissa ja erityismuksujen kotisivuilla. Elämän on tarkoitus tapahtua ja ilmeisesti tämä on se minun tieni, vaikka sitä niin ansiokkaasti onnistuin välttämään pitkän aikaa. Käännän ajatuksen: Nämä kanavat ovat minulle mahdollisuus jakaa teille tietoa. Sitä, mitä olen tässä 20-v aikana oppinut näiden erityisen ihanien lasten kanssa toimimisesta. 

Toimintaterapiassa ihmisen elämän jaotellaan osallistumisesta toimintakokonaisuuksiin: Miten ihminen pystyy taidoillaan ja valmiuksillaan suoriutumaan itsestä huolehtimisen, työn / koulun / leikin ja vapaa-ajan, ajankäytön toimintoihin. Miten löytyy tasapaino näiden asioiden ja levon alueella? Miten ympäristö tukee tai rajoittaa ihmisen toimintaa? Miten hän suoriutuu sosiaalista tilanteista, pystyy tekemään itselleen mielekkäitä asioita sairaudesta tai vammasta huolimatta. Mitä valmiuksia, taitojen käyttöä mahdollistavia tekijöitä ihminen tarvitsee itselleen hyvään elämään? Kun mietitään asiaa lasten kautta: Mitä motorisia, kognitiivisia, sosiaalisia, psyykkisiä lapsi tarvitsee? Mikä on hänen vahvuus ja missä hän tarvitsee tukea pystyäkseen leikkimään ikätovereiden kanssa, oppiakseen pukemaan vaatteet itse ja toiminaan koulussa?

Blogini tulee koostumaan siis näistä tekijöistä: Mikä rajoittaa toimintakokonaisuuksiin osallistumista ja miten lapsen kehitystä voidaan tukea. Koska lapsen elämään vaikuttavat näiden asioiden lisäksi myös vanhemmuus, heidän tavat ja tottumukset, kulttuuri sekä ympäristö, ollaan laajojen asioiden äärellä. Toivon, että osaan auttaa teitä osaltani ymmärtämään erityislapsen arkeen vaikuttavia tekijöitä. Että osaisit katsoa häntä uusin silmin ja tukea hänen kasvuaan ja kehitystään omaksi persoonakseen. 

T: Marika  


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *