Sensorinen integraation kehittyminen osa 2.


Sensorinen integraation kehittyminen osa 2.
Kuva julkaistu SITY ry:n luvalla.

Aistimukset, aivojen ravinto

Ihmisen hermostoon kuuluu aivopuoliskot, pikkuaivot, selkäydin, aivorunko sekä hermosoluja. Aivot koostuvat yli 100 miljardista solusta. Noin 10 % on hermosoluja, jotka lähettävät viestejä toisilleen. Viestit lähetetään aivojen välittäjäaineiden avulla. Hermosto on elimistön tärkein säätelyjärjestelmä sekä tiedonvälityskeskus. Tietoa välitetään sähköisillä signaaleilla monimutkaisten verkostojen kautta.

Aistimukset ovat hermoston ravintoa. Aivot tarvitsevat jatkuvaa aistivirtaa voidakseen hyvin ja toimiakseen, ja ne voivat myös käsitellä lukuisia tehtäviä yhtä aikaa. Koska aivoihin kohdistuu jatkuva aistimusten virta, vain pieni osa niistä voi muuttua tietoisiksi havainnoiksi. Aivot luovat ympäristössään odotusarvon seuraavista havainnoista. Odotusarvon mukainen aistimus voidaan sivuuttaa, mutta siitä poikkeava ärsyke havaitaan sitäkin herkemmin. Aistimus voi jäädä myös huomaamatta, jos tarkkaavuus on toisaalla.

Aistimukset, jotka kertovat kehon ulkopuolelta tulevista asioista ovat: Näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Eri aisteihin tuleva tieto kulkee nopeasti reseptorien kautta elimistön ääreishermoston afferentin radan läpi aivoihin, jotka käsittelevät, tulkitsevat ja koordinoivat tiedon sekunnin murto-osissa. Aivot tekevät päätöksen siitä, mitä tiedolla tehdään ja kuljettaa efferentin osan kautta tiedon lihaksiin, jotka reagoivat nopeasti esim. tasapainon muutoksen uhatessa. Suurimman osan ajasta aivot vastaanottavat tietoa monilta alueilta yhtä aikaa.

Aistinsolut ja ärsyke

Aistinsoluja on useita eri tyyppejä ja useimmat ovat erikoistuneet tietyntyyppisen informaation käsittelyyn. Aistinsolun ärsytys muuttaa solun kalvopotentiaalia. Muutosta kutsutaan reseptoripotentiaaliksi. Reseptoripotentiaalin voimakkuuteen vaikuttaa siihen, kuinka paljon välittäjäaineita vapautuu. Jotta reseptiopotentiaali pystyy etenemään aivoihin, se on muutettava hermosyitä pitkin liikkuvaksi hermoimpulssiksi. Aistinelimet, esimerkiksi nenä, havaitsee ärsykkeitä (savu), muuntavat ne sähköiseksi signaaleiksi ja lähettävät ne aivojen alueille, jotka ovat erikoistuneet käsittelemään juuri sitä tietoa. Osa aistimuksesta lähetetään eteenpäin aivoille, jotka tekevät aistimuksesta tietoisen.

Hajuaisti

Hajuaisti on edelleen ihmisen hengissäpysymisen kannalta oleellinen aisti. Hajuaisti on kemiallinen aisti. Nenäontelon reseptorisoluja on noin 1000 eri tyyppiä, mutta ihminen pystyy tunnistamaan 20 000 eri tuoksua, joten hajuhavainto on monimutkainen järjestelmä.

Hajusolut

Hajusolujen aksonit (viejähaarakkeet) ovat myeliinitupettomia. Hajuradassa on vain kaksi aksonia. Toiset aksonit jatkavat kohti limbistä järjestelmää. Hajuaistimukset eivät kulje talamuksen kautta, vaan menevät suoraan hajukäämistä primaariselle hajualueelle, joka sijaitsee ohimolohkon mediobasaalisella pinnalla. Hajusolujen elinikä on noin kaksi kuukautta. Sen jälkeen ne korvautuvat solunjakautumisen ja erilaistumisen kautta tyvisoluista muodostuvilla uusilla hajusoluilla.

Hajuaistin toiminta

Nenäontelon erikoistuneet reseptorit havaitsevat ilman molekyylejä. Kummassakin nenäontelossa on hajureseptorisoluja sisältävä alue. Ilman molekyylit sitoutuvat tähän epiteeliin. Nenäontelossa reseptorit lähettävät sähköisiä impulsseja hajukäämiin. Hajukäämi on hajun portti aivoihin, joka käsitellään hajuaivokuorelle. Hajukäämi on myös aivojen limbisen järjestelmän, tunteiden keskus jonka vuoksi haju voi laukaista voimakkaan tunnereaktion aistiyliherkällä lapsella. Hajukäämin tieto kulkee kolmen hajuradan kautta aivojen ylempiin keskuksiin.   

Limbisen järjestelmän ja hajuaistin yhteys

Limbinen järjestelmä liittyy yleiseen hengissä pysymiseen. Limbinen järjestelmä on  kytköksissä vaistomaiseen käyttäytymiseen, tunteisiin, motivaatioon ja sen on kytköksissä sensorisen järjestelmän osiin, erityisesti hajuaistiin. Vaaran uhatessa (kaasun tai savun haju) se varoittaa kehoa makuaistia nopeammin vaarasta tai epäkelvosta ruoasta.

Hajuaisti ja muistitoiminnot

Hajukäämi on limbisessä järjestelmässä lähellä mantelitumaketta (joka liittyy tunteisiin) ja hippokampusta, joka liittyy muistiin. Mantelitumake saa tiedon ääreishermoston ja aistien kautta tulevasta sensorisesta tiedosta talamuksesta tulevia hermoratoja pitkin. Se liittää yksinkertaisiin aistimuksiin tunnepitoisen virityksen aivokuoren eri osien välittämän tiedon perusteella. Kun lapsi haistaa ensimmäisen kerran jonkun hajun, se yhdistyy tunteeseen, joka liittyy tuon hetken tapahtumaan. Hajun kokeminen uudelleen voi synnyttää uudelleen muistikuvan ja siihen liittyvän tunteen. Tämä voi olla selittämässä lasten syömisvaikeuksin taustalla olevia voimakkaita tunnereaktiota.

Hajuaistilla on tärkeä merkitys myös vauvalle. Pieni lapsi tunnistaa äidin jo viikon ikäisenä pelkän hajun perusteella, ja tämä yhdistyy turvallisuuden tunteisiin sekä iloon.

Marika Horttana
toimintaterapeutti
www.erityismuksut.fi

Lähteet:
Ayres, Jean 2018. Aistimusten aallokossa. PS-kustannus.
Carter, Rita 2016. Aivot. Readme.fi
Rantala, Heikki (toim.) 2014 Lastenneurologia.
Stenberg, Dag 2005. Hajun fysiologia. Biolääketieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Sand, Olav ym. Ihminen fysiologia ja anatomia. WSOY.     


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *