Blogi
Sensorinen integraation kehittyminen osa 2.
Sensorinen integraation kehittyminen osa 2.
Kuva julkaistu SITY ry:n luvalla.
Aistimukset, aivojen ravinto
Ihmisen hermostoon kuuluu aivopuoliskot, pikkuaivot, selkäydin, aivorunko sekä hermosoluja. Aivot koostuvat yli 100 miljardista solusta. Noin 10 % on hermosoluja, jotka lähettävät viestejä toisilleen. Viestit lähetetään aivojen välittäjäaineiden avulla. Hermosto on elimistön tärkein säätelyjärjestelmä sekä tiedonvälityskeskus. Tietoa välitetään sähköisillä signaaleilla monimutkaisten verkostojen kautta.
Aistimukset ovat hermoston ravintoa. Aivot tarvitsevat jatkuvaa aistivirtaa voidakseen hyvin ja toimiakseen, ja ne voivat myös käsitellä lukuisia tehtäviä yhtä aikaa. Koska aivoihin kohdistuu jatkuva aistimusten virta, vain pieni osa niistä voi muuttua tietoisiksi havainnoiksi. Aivot luovat ympäristössään odotusarvon seuraavista havainnoista. Odotusarvon mukainen aistimus voidaan sivuuttaa, mutta siitä poikkeava ärsyke havaitaan sitäkin herkemmin. Aistimus voi jäädä myös huomaamatta, jos tarkkaavuus on toisaalla.
Aistimukset, jotka kertovat kehon ulkopuolelta tulevista asioista ovat: Näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Eri aisteihin tuleva tieto kulkee nopeasti reseptorien kautta elimistön ääreishermoston afferentin radan läpi aivoihin, jotka käsittelevät, tulkitsevat ja koordinoivat tiedon sekunnin murto-osissa. Aivot tekevät päätöksen siitä, mitä tiedolla tehdään ja kuljettaa efferentin osan kautta tiedon lihaksiin, jotka reagoivat nopeasti esim. tasapainon muutoksen uhatessa. Suurimman osan ajasta aivot vastaanottavat tietoa monilta alueilta yhtä aikaa.
Aistinsolut ja ärsyke
Aistinsoluja on useita eri tyyppejä ja useimmat ovat erikoistuneet tietyntyyppisen informaation käsittelyyn. Aistinsolun ärsytys muuttaa solun kalvopotentiaalia. Muutosta kutsutaan reseptoripotentiaaliksi. Reseptoripotentiaalin voimakkuuteen vaikuttaa siihen, kuinka paljon välittäjäaineita vapautuu. Jotta reseptiopotentiaali pystyy etenemään aivoihin, se on muutettava hermosyitä pitkin liikkuvaksi hermoimpulssiksi. Aistinelimet, esimerkiksi nenä, havaitsee ärsykkeitä (savu), muuntavat ne sähköiseksi signaaleiksi ja lähettävät ne aivojen alueille, jotka ovat erikoistuneet käsittelemään juuri sitä tietoa. Osa aistimuksesta lähetetään eteenpäin aivoille, jotka tekevät aistimuksesta tietoisen.
Hajuaisti
Hajuaisti on edelleen ihmisen hengissäpysymisen kannalta oleellinen aisti. Hajuaisti on kemiallinen aisti. Nenäontelon reseptorisoluja on noin 1000 eri tyyppiä, mutta ihminen pystyy tunnistamaan 20 000 eri tuoksua, joten hajuhavainto on monimutkainen järjestelmä.
Hajusolut
Hajusolujen aksonit (viejähaarakkeet) ovat myeliinitupettomia. Hajuradassa on vain kaksi aksonia. Toiset aksonit jatkavat kohti limbistä järjestelmää. Hajuaistimukset eivät kulje talamuksen kautta, vaan menevät suoraan hajukäämistä primaariselle hajualueelle, joka sijaitsee ohimolohkon mediobasaalisella pinnalla. Hajusolujen elinikä on noin kaksi kuukautta. Sen jälkeen ne korvautuvat solunjakautumisen ja erilaistumisen kautta tyvisoluista muodostuvilla uusilla hajusoluilla.
Hajuaistin toiminta
Nenäontelon erikoistuneet reseptorit havaitsevat ilman molekyylejä. Kummassakin nenäontelossa on hajureseptorisoluja sisältävä alue. Ilman molekyylit sitoutuvat tähän epiteeliin. Nenäontelossa reseptorit lähettävät sähköisiä impulsseja hajukäämiin. Hajukäämi on hajun portti aivoihin, joka käsitellään hajuaivokuorelle. Hajukäämi on myös aivojen limbisen järjestelmän, tunteiden keskus jonka vuoksi haju voi laukaista voimakkaan tunnereaktion aistiyliherkällä lapsella. Hajukäämin tieto kulkee kolmen hajuradan kautta aivojen ylempiin keskuksiin.
Limbisen järjestelmän ja hajuaistin yhteys
Limbinen järjestelmä liittyy yleiseen hengissä pysymiseen. Limbinen järjestelmä on kytköksissä vaistomaiseen käyttäytymiseen, tunteisiin, motivaatioon ja sen on kytköksissä sensorisen järjestelmän osiin, erityisesti hajuaistiin. Vaaran uhatessa (kaasun tai savun haju) se varoittaa kehoa makuaistia nopeammin vaarasta tai epäkelvosta ruoasta.
Hajuaisti ja muistitoiminnot
Hajukäämi on limbisessä järjestelmässä lähellä mantelitumaketta (joka liittyy tunteisiin) ja hippokampusta, joka liittyy muistiin. Mantelitumake saa tiedon ääreishermoston ja aistien kautta tulevasta sensorisesta tiedosta talamuksesta tulevia hermoratoja pitkin. Se liittää yksinkertaisiin aistimuksiin tunnepitoisen virityksen aivokuoren eri osien välittämän tiedon perusteella. Kun lapsi haistaa ensimmäisen kerran jonkun hajun, se yhdistyy tunteeseen, joka liittyy tuon hetken tapahtumaan. Hajun kokeminen uudelleen voi synnyttää uudelleen muistikuvan ja siihen liittyvän tunteen. Tämä voi olla selittämässä lasten syömisvaikeuksin taustalla olevia voimakkaita tunnereaktiota.
Hajuaistilla on tärkeä merkitys myös vauvalle. Pieni lapsi tunnistaa äidin jo viikon ikäisenä pelkän hajun perusteella, ja tämä yhdistyy turvallisuuden tunteisiin sekä iloon.
Marika Horttana
toimintaterapeutti
www.erityismuksut.fi
Lähteet:
Ayres, Jean 2018. Aistimusten aallokossa. PS-kustannus.
Carter, Rita 2016. Aivot. Readme.fi
Rantala, Heikki (toim.) 2014 Lastenneurologia.
Stenberg, Dag 2005. Hajun fysiologia. Biolääketieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Sand, Olav ym. Ihminen fysiologia ja anatomia. WSOY.
Toiminnanohjauksen tuki vanhemmille
TOIMINNANOHJAUS
Hyvä blogihan on vissiin tunnetusti lyhyt. Tämä seuraava kirjoitus toiminnanohjauksesta on aiheena niin laaja, että sitä oli mahdotonta pitää lyhyenä. Eli tästä tuli varmaan 5 sivua! En halunnut asiaa pilkkoa, koska niin monta asiaa vaikuttaa toisiinsa ja haluan että saat aiheesta käsityksen kokonaisuutena. Pyydän siis, että koska käytin tämän kirjoittamiseen hyvän määrän vapaa-aikaa, varaat myös sen lukemiseen rauhallisen, arjeltasi sopivan hetken… ja sitä aikaa. Aloitetaan:
Toiminnanohjaus on käsitteenä monimuotoinen, ja määritelmiä on useita. Lapsen kohdalla toiminnanohjauksella tarkoitetaan kykyä selviytyä kasvattajan asettamista arkisista tehtävistä eri tilanteissa. Toiminnanohjaukseen kuuluvat muun muassa kyky jäsentää tilanteita, tehdä suunnitelmia, toimia niiden mukaisesti, sekä kyky ehkäistä häiritseviä impulsseja. Kun toiminnanohjaus toimi, se näkyy kykynä säädellä ja jäsentää omaa toimintaa kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Lapsi kykenee esim. pukemaan vaatteet alusta loppuun aamulla.
Toiminnanohjauksen kehittyminen on pitkä prosessi. Toiminnanohjauksen kehityksen huippu on noin 3-6 ikävuoden välillä, jolloin myös kielen kehitys on nopeaa. Lapsen aivoissa kehittyvät ensin niin sanotut alemmat aivoalueet, joita tarvitaan ihmislajin selviytymiseen. Tällöin ihminen toimii monesti refleksiensä varassa. Sen sijaan aivojen korkeammat toiminnot kuten ajattelu ja tunteiden säätely, vaativat harkintakykyä. Näiden alueiden kehitys (etuotsalohkossa) etenee hitaasti ja ovat ”valmiit” vasta varhaisessa aikuisuudessa.
MITEN SE KEHITTYY?
Toiminnanohjaus perustuu vahvasti kieleen ja vuorovaikutukseen. Vanhemmat tukevat toiminnanohjauksen kehitystä ohjaamalla itse ääneen aktiivisesti lapsen toimintaa. Pienelle vauvallekin puhumme luonnostaan. Olisi melkein outoa, jos emme luonnostaan lepertelisi vauvalle: ”Mennään vaihtamaan vaippa. Otetaan ensin sukat pois…Mutta oi, mitkä pikkuiset varpaat täältä löytyikään”. Ja sitten niitä varpaita puhallettaisiin, niitä suukoteltaisiin ja niiden söpöyttä pidettäisiin pieniä ihmeinä. Sitä se onkin, ja asiaa on hyvä julistaa ääneen. Otettaisiin vauvan kanssa katsekontaktia ja luriteltaisiin. Eli oltaisiin vuorovaikutuksessa.
Kun lapsi on pieni, asioita täytyy suunnitella, tehdä ja puhua lapsen puolesta (esim. ohjata iltatoimien vaiheet), kunnes hän oppii vähitellen harjoittelun tuloksena tekemään asiat itse. Lapsi tarvitsee lähelle aikuista oman toimintansa ohjaamiseen. Jos vanhemmat kysyvät miten lasta voi arjessa auttaa, tämä on se lähtökohta. Kyse on kahden ihmisen välisestä vuorovaikutustilanteesta, jossa aikuinen antaa ohjeita ja lapsi toimii. Varhaislapsuudessa pieni lapsi tarvitsee vanhempaa myös keskittymiseensä: Toiminnat keskeytyvät ruokailussa, ja vanhempi ohjaa jatkamaan syömistä. Puheen on tarkoitus auttaa arkiaskareessa, ja puheen avulla lapsi pystyy esimerkiksi palauttamaan mieleensä mitä pitikään tehdä. Ja mitä tekee luonnostaan 4-v ikäinen lapsi: Puhuu taukoamatta mitä hän juuri sillä hetkellä tekee. Juttua riittää, mutta se on tärkeä vaihe! Ajatelkaas myös mitä leikissä tapahtuu: Lapsihan ”höpöttää” siinä kokoajan sitä, mitä tapahtuu. ”Tämä olis nyt se äiti.. nyt se äiti menis kauppaan jne jne.…”
Toiminnanohjauksen kehityksellä, kasvattajan positiivisella palautteella on merkittävä vaikutus lapsen arjen taitojen kehitykseen: Kykyyn toimia tavoitteellisesti eri asioissa (vien vaatteet pyykkikoriin) sekä osallistua rakentavasti sosiaalisiin tilanteisiin. Kasvattajan jatkuva kielteinen palaute ei auta lasta toimimaan oikein, koska lapsi ei silloin tiedä kuinka tulisi toimia. Sen sijaan olisi tärkeää keskittyä lapsen ohjaukseen rakentavalla tavalla. Kerro se, mitä haluaisit hänen tekevän. On eroa, sanotaanko: ”Vie lautanen tiskikoneeseen” vai ”Älä jätä lautasta pöydälle”. Älä pyydä (mentäisiinkö pesemään hampaat), vaan anna yksi ja selkeä ohje kerrallaan. ”Mennään pesemään hampaat”. Ei jossitella. Mitä vastaat ja miten jatkat, kun lapsi ilmoittaa ”Mennäänkö pesemään hampaat?”- kysymyksen jälkeen: Ei mennä.
TOIMINNANOHJAUKSEN HAASTEIDEN ILMENEMINEN ARJESSA
Lapsen taidot syödä itsenäisesti, pukea, käydä vessassa ovat kytköksissä normaalikehitykseen, motoristen ja sensoristen taitojen kehittymiseen. Normaalikehitykseen. Yksivuotias alkaa harjoitella vaatteiden riisumista, 2,5 v iässä lapset yleensä jo syövät itse jne. Taidot etenevät normaalikehityksen edetessä.
Toiminnanohjaus koostuu aloitteellisuudesta (kykyä käynnistää toiminta), käyttäytymisen ehkäisystä, suunnitelman vaihtamisesta ja itse suunnittelusta, organisointikyvystä, itsetarkkailusta, tunteiden säätelystä ja työmuistista.
Lapsen haasteet arjessa voivat ilmetä esim. aloitekyvyttömyytenä, alkuun pääsemisen vaikeutena, impulsiivisuutena. Lapsi toimii ajattelematta, tai hän ei osaa arvioida oman tekemisensä lopputulosta. Hänen on hankala toimia järjestelmällisesti ja hän kuormittuu laajojen tehtävien yhteydessä. Nämä lapset tarvitsevat usein ikätovereitaan enemmän aikuisen ohjausta arkitoimissa. Pukeminen on hidasta, tai se ei etene ilman aikuisen välitöntä läsnäoloa. Lapsella saattaa olla vaikeuksia hidastaa tahtia ja hän käy niin sanotusti ”ylikierroksilla”. Monesti haasteet ilmenevät siirtymätilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi vaikeus lopettaa leikki ja siirtyä pukemaan. Lapsilla voi olla pulmia myös negatiivisten tunteiden hillitsemisessä, jolloin varsin pienet ärsykkeet aiheuttavat liian suuren reaktion. Arjessa lapsen on työlästä toimia joustavasti tilanteiden vaatimalla tavalla. Nämä ilmentyvät käyttäytymisessä.
Ongelmat näkyvät arjessa ehkä vahvimmillaan, kun tilanne poikkeaa rutiineista tai tilanne on strukturoimaton ja vaatii siksi aivan uutta suunnittelua ja valintojen tekoa. Alkaako se rajoittaa koko perhettä jo niin, että uusia paikkoja ja tapahtumia vältellään? Kyläily muuttuu kaaokseksi, ja kaikki itkee. Kirjastossa kiljutaan, ja kirjat ovat lattialla kassin sijaan? Oliko liian kärkäs esimerkki? Toivottavasti ei ole ihan näin. Mutta voi olla.
MUUTOS? PIENI ASKEL KERRALLAAN
Toimintaterapeuttina olen kiinnostunut toiminnanohjauksen vaikutuksesta lapsen arkitaitoihin. Miten lasta autetaan omatoimisuuteen arjessa? Mikä keino on sinulle vanhemmalle luonteva ja istuu arkeen? Isoa muutosta ei voi tehdä kerralla, vaan helpointa on koettaa yhtä sinulle sopivaa keinoa kerrallaan. Tukikeinojen tarkoitus ei ole sekoittaa lisää, vaan tuoda hiljalleen apua arkeen. Heh minulla itsellä on pieni pidempiaikainen painonpudotusprojekti. Kilot eivät valitettavasti tirise kuukaudessa. En ole kerralla aloittanut hillitöntä liikkumista ja armotonta kituliasta dieettiä, vaan muutan yhden pienen asian kerrallaan. Vaalean leivän sijasta syön kauraleipää. Illalla, jos tekee mieli mutustella jotain tv:n äärellä, syön ruiskuppeja tai porkkanoita. Riisikakkuihinkin tottuu.
Aivan samalla tavalla: Ohjaan työssä vanhempia miettimään, mikä on arjessa se haastavin ja toistuvin kohta, jossa tarvitaan tukea? Tee muutos ensin johonkin osaan siinä. Laajenna sitten muuhun, kun se yksi asia on ”hanskassa”. Pientä lasta tuetaan ympäristöön vaikuttamalla ja aikuisten sanallisella ohjauksella sekä esineiden / kuvien avulla. Vanhemmilla lapsilla pyritään vahvistamaan omia toiminnanohjaustaitoja. Apuna voidaan käyttää edelleen kuvia, ”munakelloja”, piirtämistä, kännykän listoja tai sanalistoja. Jos lapsi tykkää piirtämisestä, tehkää yhdessä sarjakuva jostain arkitoimesta. Nyt näen jo mielessäni sarjakuvan pyykinpesukoneen käytöstä, mutta ymmärrät mitä tarkoitan?
TOIMINNANOHJAUKSEN TUKIKEINOT ARKEEN
Nyt käyn läpi niitä tukikeinoja. Ja ei: Sinun ei ole vanhempana tarkoitus ladata näitä kaikkia kerralla omaan arkeen tämän jälkeen. Jokainen lapsi on yksilö ja perheen tilanne yksilöllinen. Lue rauhassa keinot läpi. Mieti haaste, jota haluaisit muuttaa teidän perheen arjessa. Mitä keinoa haluaisit koettaa? Mitä muutosta se toivottavasti tuo?
KEINO 1: PERUSTARPEISTA HUOLEHTIMINEN
Huolehdi lapsen perustarpeista. Nälkä, riittämätön uni ja väsymys korostavat vaikeuksia. Aikuisenakin muutamakin huonosti nukuttu yö näkyy totisesti meidän arjessa (unohtelut, ei saa aikaan asioita, ärtyisyys). Olo on aikuisellakin järkyttävä, jopa pahoinvoiva.
Toimintaterapeuttina ohjaan puheterapeuttien pakeille, jos lapsella on haasteita syömisessä. Joko valikoivuuden tai motoristen haasteiden vuoksi. Uneen voimme vaikuttaa. Hyvä uni lähtee tasaisesta, järjestelmällisestä arjesta. Joten taas palataan siihen vanhemmat omaan kykyyn jäsentää oma arki. Hyvään uneen vaikuttaa nykyään pelikoneiden ja median käyttö. Hyvään uneen ja jaksamiseen liittyy vireystilan säätely ja esim. painopeitto. Painopeitto auttaa nukahtamaan (ja sitä käytetään lapsen nukahtamisen ajan, sillä ei nukuta koko yötä), ja se vaikuttaa siis suoraan vireystilaan, keskittymiseen, toiminnanohjaukseen. Asiat ovat toisiinsa vaikuttavia tapahtumien ketjuja erityislapsen ja vanhemman elämässä. Lähtien vanhemmuudesta, jatkuen koulun tukitoimiin. Mutta kaikkien pitäisi toimia sen tärkeimmän, lapsen ja vanhempien, parhaaksi.
KEINO 2: YHTEISET KEINOT
Jos olette nähneet, mitä ensimmäisessä Erityismuksujen esitteessä lukee, siinä sanotaan muistaakseni: Yhteisillä toimintatavoilla lapsen parhaaksi. Eli erityislapsen arkeen pitäisi löytää yhteinen linjaus siitä, miten toimitaan. Näistä asioista pitäisi sopia vanhemman ja päiväkodin, kuntoutuksen työntekijöiden kanssa. Jotta lapsi pystyy toimimaan ”loogisesti”, yhteinen linja auttaa. Käytännössä: Jos käytetään kuvia, erityistyöntekijä varmistaisi, että lapsen eri ympäristöissä on SAMAT KUVAT.
Mutta sori vaan, taas palataan niihin kuviin! Jäsennä vaatekaappi niin, että siellä on kuvilla tai teksteillä omat paikat. Jäsennä ja järjestä koulupöytä. Läksyjä tehdessä vain vähän tavaraa näkyviin. Siis vain ne tarpeelliset, jolloin tarkkaavuus kohdistuu oikeaan asiaan. Mites muuten se huoneen järjestys? Kun pitäisi käydä nukkumaan ja rauhoittua, pärähtääkö huomio lattialla oleviin leluihin. Eli jäsennä ja selkeytä myös huone, laittakaa tavarat omille paikoilleen. Lapsi voi piirtää, mikä laatikko sisältää mitäkin leluja. Ulkoinen jäsennys lisää myös sisäistä rauhaa.
KEINO 3: ENNAKOINTI
Ennakoi muutoksia ajoissa (kuvat tai kirjoitettu teksti). Käy etenkin vaikeat tai uudet tilanteet läpi etukäteen. Minne mennään, mitä siellä tapahtuu? Ketä henkilöitä paikassa on? Kuinka kauan kestää? Piirrä asia? Tikku-ukot ovat juuri hyviä, harakanvarpaat sallittuja. Kunhan lapsi ymmärtää asian. Ennakoi toiminnasta toiseen (leikistä ruokailuun siirtymistä) laululla, kellonsoitolla, kuvalla, taputuksella, koodisanalla. Varaa aikaa siirtymiin!!! Käytä visuaalisia vihjeitä (Timetimer tai tiimalasi) kertomaan, että on 10 minuuttia aikaa leikkiä tai saada tehtävä valmiiksi. Anna selkeät ohjeet, kuinka siirrytään seuraavaan tekemiseen. Katsokaa päiväjärjestyksestä mikä asia olikaan seuraava. Ja ottakaa se edellinen kuva muuten aina pois.
KEINO 4: VIREYSTILAN TUKIKEINOT
Kyky säilyttää sopiva vireystila kehittyy lapsen kyvystä säädellä ympäristön aistiärsykkeitä. Onnistuakseen arjen toimissa, vireystilan pitää olla sopivalla tasolla. Liikunta on tärkeää aivojen kehitykselle ja uusien hermoverkkojen luomiselle, sen tiedämme. Kanavoi liike vähemmän häiritsevään toimintaan tai tekemiseen arkitoimien aikana. Toiminnan (ruokailussa rauhassa istumisen) tai tehtävän (läksyt) suorittamiseen vaikuttaa lapsen vireystila. Vireystilan säätely tapahtuu aivoissa ja siihen voidaan toimintaterapian keinoin vaikuttaa joko vireystilaa nostamalla (käytetään apuna vestibulaatijärjestelmää (eli tasapaino – ja liikeaistijärjestelmää) tai laskemalla proprioseptiikkaa apunakäyttäen (eli lihaksista, nivelistä tuleva aistitieto). Pienen liikkumisen ja näpertelyn salliminen on parempi vaihtoehto kuin täyskielto. Näpertelyssä on tärkeää, että väline ei vie liian suurta huomiota pois itse toiminnasta (esim. läksyjä tehdessä). Se ei myöskään ”paranna” oitis lapsen toimintakykyä. Välineen käyttöä täytyy harjoitella, aluksi ohjata MITEN sitä käytetään, jotta se tulee osaksi arkea. Alku voi olla haastava, mutta lopputulos palkitsee. Auta lasta sanoittamaan tuntemuksia ja tunnetiloja, ja miettikää yhdessä: Sinulla on nyt levoton olo, tehdäänkö tuolipunnerruksia. Kuuntele lasta. Lapset sanovat myös: Tämä helpottaa minun oloa, tämä tuntuu hyvältä. Silloin se jäsentää aivoja, auttaa aistimusten yhdentymistä eli sensorista integraatiota. Ja se jäsentää lasta suoriutumaan arjesta.
Jos lapsi on ”ylivireessä” niin arjen toiminnoista selviytyminen vaatii ympäristön ihmisiltä paljon. Miten sitä lasketaan? Punnerra seinää vasten hitaasti yhdessä lapsen kanssa, käytä painotuotteita ruokailutilanteessa. Paina käsiä yhteen vartalon edessä, vedä ”sormikoukkuja”. Ennen keskittymistä vaativaa asiaa: Koeta roikkumista leuanvetotangossa tai karhunhalauksia. Pillillä imeminen laskee vireyttä sensorisen integraation teorian pohjalta. Illalla kotona: Koita vähentää kirkkaita valoja, ja laita TV pois päältä ajoissa. Voiko iltakirjan lukea niin, että lapsi on säkkituolissa? Lämmin kylpy tai napakka paineluhieronta rauhoittaa. Keinuminen sylissä, keinutuolissa, riippukeinussa rauhoittaa aistijärjestelmää. Ison pehmolelun halaaminen laskee jälleen vireyttä. Etsi lapsen kanssa ne keinot, jotka häntä tukevat. Kävin taannoin sen Zones of Regulation-koulutuksen. Siinä etsitään yhdessä niitä keinoja, joilla pysytään toimintakykyisellä hyvällä vihreällä alueella. Siniselle alueelle rauhoitutaan illalla, jotta nukahtaminen on mahdollista. Jos on kierrokset päällä, ei onnistu. Tätä kautta lapsi oppii myös itse löytämään ja käyttämään keinoja tunteittensa säätelyyn. Yksi hyvä on tietoiset, rauhalliset hengitykset, joihin yhdistetään motorinen liike. Ne vaikuttavat siis palauttavaan hermojärjestelmään. Lapsi huomaa rauhoittuvansa, ja osaa käyttää harjoittelun tuloksena toimintaa oman itsensä säätelyyn. Jos lapsellasi on toimintaterapeutti, joka on käynyt tämän koulutuksen, juttele hänen kanssaan asiasta.
Exbandaball (Lelutivoli) auttaa visualisoimaan rentouttavaa hengitystä
Liian alhaista vireystilaa voi nostaa nopeampitempoisella musiikilla, visuaalisesti stimuloivilla ärsykkeillä, kirkkaammilla valoilla. Hypyt, hyppiminen aktivoivat ja nostavat vireyttä. Muistatko vielä kengurupallon? Myös voimakkaat tuoksut aktivoivat.
KEINO 5. MOTII
Kävin ensimmäistä kertaa Kokkolassa, ja ajelin (ilman navigaattoria) keskustassa etsimässä ruokapaikkaa. Oli ilta ja kaupunki uusi. Sain vatsan täytteen ja mieli alkoi tehdä jotain makeaa. Sain sinniteltyä ensimmäisen herkkupaikan ohi. Lähdin ajelemaan takaisin hotellille. Tein itselleni testin: Muistin ajaneeni Film townin ohi. Kuola valui ajatellessani makeita ja happamia irtokarkkeja. Päätin, että jos löydän reitin ensimmäisellä yrittämällä paikkaan, jossa se sijaitsi, sallin painonpudotuksen tuoksinassa itselleni palkinnon. Olin ollut reipas ja ajanut pitkän matkan. Ei ole vaikea arvata kuinka kävi. Kävin mielessäni ”pakittaen” läpi jokaisen käännöksen, jonka olin autolla tehnyt ja mieleni maalasi reitin liikkeeseen. Nauroin itseäni! Eli kun on motii, on tahtoa ja keino. Löyhä esimerkki, mutta niin totta.
Miten tämä liittyy erityislasten arkeen? Anna nopeasti positiivista palautetta yrittämisestä. Motivoi lasta lyhyellä aikavälillä pienin palkinnoin. Motivaatiota voi ylläpitää sillä, että lapsi saa itse valita useista pienistä palkkioista. Palkkiojärjestelmän tulee olla lapsen tiedossa ja ennakoitavissa. Tavoitteen tulee olla riittävän yksinkertainen ja lapsen saavutettavissa. Tällöin palkkiot selkeyttävät tavoitteita. Pienistä välittömistä palkinnoista voi seurata suurempi. Keskity kerralla yhteen muokattavaan asiaan, ainakin muutaman viikon ajan. Anna onnistumisen kokemuksia. Auta lasta ettei hänen tarvitse selvitä yksin esim. huoneen siivoamisesta, jos se on ”hyrskynmyrskyn”. Lapsi ei tiedä miten ja mistä aloittaa. Jos annat ohjeen, anna se täsmällisenä: Laita sukat laatikkoon eikä laajana: Viikkaa vaatteet vaatekaappiin. Lapsi ei ehkä tiedä mitä kaikkia vaatteita tarkoitetaan. Ja vaatekaappi: Miten ja mihin? Mille hyllylle, miten viikkaus tehdään? Eli vältä sudenkuoppa: Annan selkeä toimintaohje. Kiitä ja palkitse, niin tulee motivaatiota.
Pääsitkö tekstin loppuun saakka? Kiitos! Lue ja sulattele, lue sitten tämä uudelleen. Haasteita arjessa voi olla monta, keinoja on monta. Monia vielä olisi ollut. Mitä haluat vanhempana muuttaa? Se vaatii jotain muutosta myös sinulta itseltä. Itselle parikymmentä vuotta sitten ”Älä juokse = Kävele” asian sisäistäminen vei aikaa. Mutta kun asian saa haltuun, se toimii. Eli toiminnanohjaus on kaava/resepti miten arkiasiassa toimit. Ja siihen liittyy ympäristö sekä lapsen kehityksen (aistisäätely, kielelliset taidot, tarkkaavaisuus, vireystila, hahmottaminen) asiat. Ja sinun, aikuisen jaksaminen sekä keinot ohjata lasta.
Lähteinä käytetty: www.hus.fi, www.kalliomaa.net/opas/toiminnanohjauksenvaikeudet, Heli Nummelin 2009, Lapsellani on oppimisvaikeuksia. Tolkkua toimintaan- Oman toiminnan ohjaus ja sen tukeminen kuvien avulla. Juuli Suominen 2016: Lapsen toiminnanohjauksen kehittyminen ja sen huomioiminen varhaiskasvatuksessa. Sensorisen integraation opinnot 2019. Marianne Kankkunen 2013: Lapsen vireystilan säätelyn opas. ,
Kuvat erityislapsen arjessa – osa 2.
Nyt on sunnuntai, ja uusi viikko on pian starttaamassa. Kolme lasta, 5 perheenjäsentä ja arjen tapahtumia. Kenellä on huomenna jalkapallopeli? Millä kyydillä sinne mennään? Onko lapsilla kokeita, hammaslääkäreitä? Minä päivänä on harrastukset? Täytyykin laittaa pyykkikone laulamaan viikonlopun tapahtumien jäljiltä. Mies lähtee huomenna Tampereelle. Iltapalalle, ja Wilman kautta pakkaamaan reput. Kahdella lapsista on liikuntaa, siihen täytyy olla omat välineensä. Mihis kouluun minä muuten itse olin huomenna menossa? (työpiste vaihtuu joka viikko). Eli meidän arki on täynnä muistettavaa, muutoksia ja muutoksiin reagoimista. Mitä keinoa käytät itse arjessa: Laitatko asiat puhelimen kalenteriin, käytätkö paperista versiota vai toimitko muistin varassa? On se itsekin myönnettävä: Meidän arki on nykyisellään tapahtumaa ja menoa pullollaan, melkeinpä halusitpa tai et? Mutta: Lapsikin voi kokea stressiä, jos hän ei tiedä tai ymmärrä mitä tapahtuu. Ja erityislapsena hänellä ei aina ole keinoa tai taitoa kysyä asiasta?
Arki ja kuvat. Jatkan tästä aiheesta. Osa 2: Miksi kuvia kannattaa käyttää, miten saadaan lapselle näkyväksi se mitä tulee tapahtumaan? Helpotetaan siirtymiä, juuttumista, raivareita. Autetaan rauhoittumaan meneillä olevaan tapahtumaan, jeesataan aistisäätelyhäiriöistä lasta. Tuetaan leikkiin osallistumista ja tunteiden ilmaisua. Kuvat eivät ole vain kommunikaation väline. Toimintaterapeutille ne ovat keino saada arjen taitoja, toiminnanohjausta ja osallistumista haltuun.
Mitä teit viikonloppuna?
Ihmiset käyttävät luonnostaan eleitä ja ilmeitä kerronnan tueksi. Jos lapselle on kielellisten haasteiden lisäksi kehonhahmotuksen vaikeutta (dyspraksiaa), näiden motorinen tuotto ja käyttö on rajoittunutta. Eli kuva avuksi arkeen. Asioista kertominen on aamupiireissä tai maanantaina kouluissa helpottuu ja lapsi saa osallistuttua yhteiseen keskusteluun. Kuva on näin kertomisen tukena, auttaa kertomaan menneestä. Voiko lapsi piirtää itse sen, mitä on tehnyt? Muistakaamme: Osallistumisen ja oman ilmaisun tärkeys.
Kuvat ja säännöt
Löytyykö teiltä päiväkodin / kodin / koulun säännöt kuvina? Kun olette tehneet säännöt yhdessä, lisäätte kuvan tukemaan säännön muistamista, niin lasta on helppo ohjata käyttäytymisessä kohti tavoiteltavaa toimintaa. Kannusta positiivisen ja onnistumisen kautta. Ohjaa lasta säännöissä siihen, mitä haluat hänen tekevän. Säännön ”Ei juosta” voi helposti kääntää kuvaksi ”Kävele” ja muistuttaa siitä kuvan ja sanallisen ohjeen avulla tilanteissa. ADHD-lapselle nopeasti positiivista kannustusta, kun asia onnistuu hetkenkin aikaa. Hyvin tehty, jatketaan harjoittelua.
Menikö överiksi?
Kuvan tarkoitus on myös pysäyttää arjen tilanteissa. Jos tilannetta ei ehdi pysäyttää ja homma menee ns. yli, niin kokeile rauhoittumisen jälkeen pikapiirtämistä. Kuva rauhoittaa tilannetta purkaessa puhetta ja auttaa ymmärtämään tapahtumia. Kuva helpottaa ilmaisemaan tunnetta ja kehittää tunnesäätelyä. Tunnesäätelyä tukee visuaalisesti myös Zones of regulation- menetelmä, joka auttaa lisäämään tunnesanastoa ja tukemaan itsesäätelyä. Tähän menetelmään yhdistyy siis myös kuva. Ja kuvan avulla opetellaan tunnesanastoa ja etsitään arjen työkaluja.
Viikkokalenteri
Käytättekö viikkokalenteria? Kuvalla voidaan ennakoida viikon tapahtumia, jolloin annetaan tarvittaessa aikaa sopeutua tulevaan. Helpottaako lasta, jos tulevan viikon terapiat, käynnit, harrastus on merkattu näkyväksi? Jos lapsi toistuvasti kysyy ”Milloin?” – koita kuvaa. Kuva auttaa pitämään asiat mielessä. Kuva tuo arkeen auditiiviseen viestintään lisäksi visuaalisen aistikanavan.
Kuva helpottaa lasta kiinnittämään tarkkaavuutta yhteiseen asiaan, kehittää toiminnanohjausta ja omatoimisuustaitojen kehitystä. Tästä seuraavassa osassa. Nyt on ensi viikon tapahtumat jäsennetty omaan almanakkaan. Helpottaa ja rauhoittaa myös omia ajatuksia äitinä.
t: Marika
Kuvia arkeen – Miksi? Osa 1.
Olette varmaan huomanneet, että käytän usein kuvia työssäni. Tämä ei ole mikään äkillinen päähänpisto, vaan parinkymmenen vuoden ajan kehittynyt luonnollinen osa työtä. Itse olen todennut, että kuva on miltei välttämätön väline erityislasten kanssa työskennellessä. Jos ei välttämätön, niin erittäin hyödyllinen.
Kun nykyisin perustelen opettajille, miksi kuvia kannattaa käyttää oppilaan arjessa koulumaailmassa, olen käyttänyt usein vertausta liikenteestä. Olet opetellut merkkien sisällön mitä ne tarkoittavat. Tiedät, että tie on kapenemassa, pysäköinti on kielletty. Mistä tiedät sen? Olet opetellut, mitä liikennemerkin sisältö tarkoittaa, ja miten sen nähtyä pitää toimia. Pitääkö hidastaa? Kielletty ajosuunta? Aaaa.. tähän sopii pysäköidä.
Mieti, että olet lähdössä aamulla töihin tai kouluun (jos olet opiskelija). Tulee muutama muuttuva tekijä. Itse asiassa sinulla ei ole hajuakaan milloin seuraava bussi lähtee. Menet pysäkille odottelemaan määrittämättömäksi ajaksi. Tuleeko levoton olo? Pääset perille. Mutta: Kukaan ei ole kuitenkaan kertonut sinulle, kuinka kauan työpäiväsi kestää, tai mitä pitäisi tehdä. Et oikein ymmärrä puhuttua kieltäkään, saat ilmaistua parilla opitulla sanalla ajatuksiasi. Milloin pääset syömään lounasta? Don´t know. Me aikuiset tiedämme nämä asiat, koska meillä on sopimukset, tieto käytettävästä ajasta ja osaamme seurata ajankulkua. Lapsi ei näitä asioita osaa eikä ymmärrä. Jos hänellä on tämän lisäksi kuormitusta aistisäätelyn vaikeuksista, niin ei ihme, että epämääräisyys keittää.
Jos lapsella on kehityksen erityisvaikeutta, kuvan tuki on hänelle se yksi keino, joka arkeen suotakoon. Että pystymme ennakoimaan hänelle, mitä tapahtuu (ei tule kiukkua). Että hänelle tulee pysyvyyttä, rutiinia, selkeyttä. Että hän voi rauhoittua arjen ”olemiseen”. Kuvien hyöty liittyy niin moneen asiaan. Puheterapeutit osaavat kertoa, miksi kuvia käytetään puheen ja kielen kehityksen tukena tai korvaavana menetelmänä. Minulle toimintaterapeuttina kuvat ovat väline oppia sisäistämään arkitaitoja (vessakäynnit, pukeminen, astianpesukoneen täyttö, ruoan valmistus, läksyjen teko, harrastukseen lähtö.) Kuvat ovat väline helpottamaan siirtymätilanteita. Vauva-aika voi tuntua nykyisen suhteellisen hektisen elämän aikana puuduttuvalta, mutta se on tärkeä vaihe lapsen kehitystä. Kuva tukee siis säännöllistä, erittäin tärkeää arkirytmiä. Pitäkää siitä kiinni! Ymmärrätte tämän tärkeyden, jos mietitte lasta joka kasvaa alkoholistivanhempien kasvattamana. Elämä on valitettavasti resuista, turvatonta ja ennakoimatonta, siitä puuttuu rutiini ja struktuuri. Pohja rakennetaan silloin kovin hauraalle maaperälle.
Jäsentäkää siis päivän kulkua kuvilla. Erityislapsi, jolla on vaikeutta ymmärtää puhetta ja ohjeita, kuka ei pysty keskittymään meneillä olevaan asiaan, hyötyvät niistä. Autisminkirjon lapset, niin päiväkodissa kuin koulussa, tarvitsevat niitä. Puhumaton lapsi – välttämätöntä. Vuoropäivähoito – huh! Käytä ajastinta, ensin-sitten pohjaa apuna. Jäsennä hahmotusvaikeudesta kärsivän lapsen ympäristöä ja elämää helposti: kuvilla. Kuvien käyttö helpottaa taitojen omaksumista sekä uusien oppimista. Ajattele, jos on näin helppo keino ”buustata” lapsen itsetuntoa. Minä osaan ja pystyn! Tarvitseeko näitä kuvia vielä enemmän perustella? Okei, kiitos! Kirjoitan näistä tarkemmin myöhemmin lisää 🙂 T: Marika
Ei ikinä = Kyllä! Ehdottomasti!
Oletko ikinä uskaltanut sanoa ääneen sanat: ”Minä en ikinä….” Mitä sitten on tapahtunut? Minun elämässä näistä sanoista on käynnistynyt aina, ja joka kerta, tapahtumien ketju kohti vääjäämätöntä. Tilannetta, jossa tämä lause kumotaan täydellisesti.
Ennen kuin minulla oli lapsia, muistan yhden tilanteen kaupassa, jossa ajattelin nämä sanat hiljaa mielessäni. Äiti oli kaupassa kahden pienen lapsensa kanssa, ja heillä ns. tilanne päällä. Sitä en enää muista, kenen ääni nousi korkeimmalle, mutta sen muista mitä silloin ajattelin: Minusta ei tule ikinä tuommoista äitiä, joka huutaa lapselleen. Kolmen lapsen kanssa kotiäitinä, väsymyspäissään, asia tuli joskus vasten kasvoja. Ja mikä henkinen morkkis siitä tulikaan. Ei edelleenkään mikään mieltä ylentävä muisto, mutta annan asian itselleni anteeksi. Toimintaterapia ei pelasta myöskään minua inhimillisiltä tunteilta.
Seuraavaksi nämä sanat kuljettivat kohti nykyistä aviomiestäni. Lausuin maagiset sanat elämäni rikkinäiseen aikaan jolloin vannoin, että ikinä …siis IKINÄ enää mene naimisiin. Mitä tapahtuu? Asiaa aletaan vääjäämättä ajaa kohti suurempaa muutosta. Sattumusten ja tapahtumien seurauksena tapasin saman vuoden joulukuussa, räntäsateessa tulevan mieheni. Sillä hyvällä tiellä ollaan.
Asia toimii myös työelämässä. Juttelin kerran kollegani kanssa työmatkojen pituuksista. ”Siis minä en ikinä jaksaisi ajaa mitään pitkää työmatkaa”, sanoin. Ja mitä teen nyt: Ajan Ulvila-Rauman väliä päivittäin yhteensä 120 km toimiessani Opetushallituksen hankkeessa koulujen toimintaterapeuttina. Mikä mahtava asia! Ja samalla linjalla jatketaan: ”En ikinä kyllä haluaisi toimia yrittäjänä. Huh, mitä hommaa”. Katsos vaan olen nyt perustamassa sivutoimista, omaa osakeyhtiötä auttaakseni erityislapsia ja heidän perheitään.
Ja mitä teen nyt? Ystävät: Piirtäkää rasti seinään! Kirjoitan ensimmäistä blogia! Liittyminen sosiaaliseen mediaan oli teko, jota minun EI IKINÄ pitänyt tehdä. Vain kuolleen ruumiini yli. En ymmärtänyt koko ilmiötä enkä sen tarvetta ihmisen elämään. Hengissä ollaan edelleen ja olen jo monessa mediassa mukana. Maailma ei toimi enää paperiversiona. Muutosta ei pysty vastustamaan, siihen ei pysty vaikuttamaan. Joten siitä on pakko ottaa joku siivu haltuun ja vastaan. Liityin ensin Instagramiin. Syy siihen oli se, että saisin vanhemmille jaettua erityislapsia hyödyttäviä tukikeinoja. Että saisin kerrottua, mikä helpottaa arkea ja mistä voi etsiä lisää tietoa. Saisin jaettua helpommin tietoa koulutuksista ja toimivista käytännöistä. Erityislapset tarvitsevat ympärilleen samat tukikeinot, jotta he pystyvät toimimaan johdonmukaisesti. ”Instasin” ja olin iloinen, että ihmiset löysivät sivuiltani heidän elämää helpottavia asioita. Lisää muutosta oli tulossa.
Juttelin Erityismuksujen sivuistani ystäväni Minnan kanssa Vappupäivänä. ”Ei meidän ikäiset ( 40+) ole Instassa, he ovat Facessa”. Siinä se sitten oli. Okei…miten siihen liitytään? Ja myönnän, että olisi kyllä pitänyt liittyä näihin jo aiemmin. Kiitos, ystävät, kun yrititte kaikki nämä vuodet, hih!
Joten: Kyllä! Ehdottomasti! Lopetan vastustamisen ja otan sen mitä tulee vastaan. Nöyrästi ja kiitollisena. Jatkan tiedon jakamista Instagramissa, Facebookissa, blogissa ja erityismuksujen kotisivuilla. Elämän on tarkoitus tapahtua ja ilmeisesti tämä on se minun tieni, vaikka sitä niin ansiokkaasti onnistuin välttämään pitkän aikaa. Käännän ajatuksen: Nämä kanavat ovat minulle mahdollisuus jakaa teille tietoa. Sitä, mitä olen tässä 20-v aikana oppinut näiden erityisen ihanien lasten kanssa toimimisesta.
Toimintaterapiassa ihmisen elämän jaotellaan osallistumisesta toimintakokonaisuuksiin: Miten ihminen pystyy taidoillaan ja valmiuksillaan suoriutumaan itsestä huolehtimisen, työn / koulun / leikin ja vapaa-ajan, ajankäytön toimintoihin. Miten löytyy tasapaino näiden asioiden ja levon alueella? Miten ympäristö tukee tai rajoittaa ihmisen toimintaa? Miten hän suoriutuu sosiaalista tilanteista, pystyy tekemään itselleen mielekkäitä asioita sairaudesta tai vammasta huolimatta. Mitä valmiuksia, taitojen käyttöä mahdollistavia tekijöitä ihminen tarvitsee itselleen hyvään elämään? Kun mietitään asiaa lasten kautta: Mitä motorisia, kognitiivisia, sosiaalisia, psyykkisiä lapsi tarvitsee? Mikä on hänen vahvuus ja missä hän tarvitsee tukea pystyäkseen leikkimään ikätovereiden kanssa, oppiakseen pukemaan vaatteet itse ja toiminaan koulussa?
Blogini tulee koostumaan siis näistä tekijöistä: Mikä rajoittaa toimintakokonaisuuksiin osallistumista ja miten lapsen kehitystä voidaan tukea. Koska lapsen elämään vaikuttavat näiden asioiden lisäksi myös vanhemmuus, heidän tavat ja tottumukset, kulttuuri sekä ympäristö, ollaan laajojen asioiden äärellä. Toivon, että osaan auttaa teitä osaltani ymmärtämään erityislapsen arkeen vaikuttavia tekijöitä. Että osaisit katsoa häntä uusin silmin ja tukea hänen kasvuaan ja kehitystään omaksi persoonakseen.
T: Marika